Koti

Onko koti siellä missä sydän on?

Vai siellä missä oma virallinen osoite on?

Pidätkö kotina vanhempiesi asuinpaikkaa,

kenties lapsuudenkotiasi?

Mikä tekee kodista kodin?

Lähimmäiset?

Vapaus päättää omista asioista?

Pienet ja miksei suuremmatkin sisustuselementit?

Kuva: Google

Kuohuntaa

Blogin pitäminen, niin kun maailma ympärillä ylipäänsä, opettaa yllättävän paljon erilaisia taitoja. Lähtöajatus tälle blogille oli ajatusten estoton purkaminen. Myöhemmin sitä on oppinu (kantapään kautta) ettei ihan kaikesta kumminkaan kannata kirjotella. Heikkoina hetkinä sitä miettii onko tässä mitään järkee, mun on kumminkin purettava samat asiat sit viel yksityiselle päiväkirjallekin tms.
Edellä mainituista syistä en voi kertoa miksi kotioloissa tällä hetkellä kuohuu taikka sitä harvinaisen typerää syytä miksi eräitä töitä en saanu. En voi purkaa tänne kuinka ärsyttävää tää kaikki oikeesti on. Oikeestaan oon jo tottunu etten kaikille ihmisille kelpaa omana ittenäni, mutt tää oli jotain niin...uskomatonta. Huoh...

Valoa tunnelin päässä

En ollut ennen nähny koulussa kattomaamme Reindeerspotting-Pako joulumaasta-elokuvaa. Olin kyllä kuullu paljon juttuja siitä, lähinnä negatiivisia. Elokuva koettiin huumemyönteiseksi, masentavaksi, ahdistavaksi ja ties miksi muuksi vielä. Puolitoista tuntisen jälkeen uskallan kumminkin olla eri mieltä. Uskallan väittää, että elokuva aiheuttaa sen mukaisia tunteita, millä asenteella sen katselee.
Elokuvan alkumetreillä, Janin ollessa ajelemassa ystäviensä kanssa, tajusin oikeasti kuinka lähellä huumepiirejä olen itse liikkunut, kuinka lähellä huumeet ovat olleet-tajuamattani asiaa silloin. Kaveriporukassa lähes kaikki käyttivät rahansa ennemmin huumeisiin kuin esimerkiksi huvipuistokäyntiin-mikä olisi paljon terveellisempi vaihtoehto. Sillä rahalla mikä huumeisiin vuodessa meni, olisi saanut lähes tulkoon urheiluauton-ainakin monen viikon, kenties kuukausien loman etelässä.

Takaisin kumminkin itse elokuvaan. Ehkä jo oman ikäni takia, kiinnitin erityistä huomiota siihen, että vastoin kuvitelmiani, huumeiden käyttäjät pitivät yhtä. Oletin että "alamaailmaan" joutuessa jokaisella on omat ongelmansa joista selviytymiseen ei kaivata muiden apua-jos niitä omia ongelmisa edes tunnistaa taikka on valmis myöntämään. Vaikka riitoja saatettiin selvitellä raadollisesti, kavereihin luotettiin eikä esimerkiksi poliisin kuulusteluissa puhuttu muista. Tämä vaatii mielestäni todella paljon rohkeutta-niin kuin myös se, että vankilasta vapauduttua palaa samoille kulmille, samojen kavereiden pariin.
Tavallaan ihailin lojaalisuutta ystäviä kohtaan silloinkin, kun Jani itse oli kuivilla. Oma elmä olisi kenties helpottunut entisestään mikäli kaverit olisi käräyttänyt poliisille. Mikäli itse on pystynyt olemaan huumeitta, uskoisin oman tuomion olevan lievempi. Mietin myös onko huumepiiriin kuuluvat ystävät oikeita ystäviä.
Selvillä/kuivilla ollessaan Janin jutut olivat todella järkeviä. Ilman huumeita hän olisi varmasti saavuttaut unelmansa omasta talosta ja pienestä perheestä. Huumepäissään jutut olivatkin sitten mitä olivat, silloin käytöstä eroon pääsemiseki ei tuntunut olevan muuta vaihtoehtoa kuin ulkomaille pakeneminen.

Reindeerspotting oli/on mielestäni erittäin onnistunut. Huumeiden käyttö tuodaan esille realistisempana ja arkisempana kuin esimerkiksi luentomuotoisissa huumevalistuksissa. Dokumentti kuvaa huumeiden käyttäjien arkea iloineen ja vihoineen-ei ainoastaan varoittele aineista joihin elämässä toivon mukaan harvoin törmää. Alkuminuuteilta asti seurasin innolla mitä tuleman pitää. Hakeutuuko Jani missään vaiheessa vieroitukseen? Kuoleeko hän? Pysyykö kuvaaja mukana loppuun asti? Loppu pääsi yllättämään, mutta en tiedä oliko tapa huono vai hyvä.
Karuinta oli todellisuus. Se että dokumentti on täyttä totta ja kuvattu täällä meillä, Suomessa. Ajatuksia ja kysymyksiä tulvi pää täyteen. On tärkeää ettei kukaan joutuisi Janin kaltaiseen tilanteeseen-ikinä.

Mitä kuuluu?

Piti ton edellisen postauksen loppuun vielä kirjotella muitakin kuulumisia, mutt aattelin sit ett menee sekavaks/liian pitkäks. Mitä mulle siis kuuluu Juben lisäksi?

Nimimerkki Ahven kommentoi Mun maailma katos jalkojen alta...-postaukseen linkkejä joista selvis ett mulla on vuokralaisena oikeus vaatia vuokranalennusta remontin ajalta. Eilen sit lopulta juttelin asiasta vuokranantajan kaa ja hän lupas tulla 20-25e vuokrassa vastaan. Parempi kai sekin kun ei mitään... Samaan syssyyn toki tuli tieto siitäkin ett vuokra nousemassa muutamalla kympillä syksyllä.

Flunssaa on vähän vielä, mutt vastain suunnittelemaani en käyny tänään lääkärissä-ja olin koulussa. Olo on kumminkin huomattavasti parempi jo mitä esim.perjantaina oli. Nenäliinat, Panadolit ja Finrexinit on edelleen kova sana, osa arkee. Huvittavinta oli ehkä kun luokkakaverit tänään nautti tauolla auringosta topeissa yms. kevyessä varustuksessa kun mä vieressä seisoskelin sukkahousuissa ja -ulkoiluhousuissa,t-paidassa ja hupparissa. Eikä mulla oikeesti ollu ees lämmin.

Jäädään kiinni ikuisuuteen-postauksen tuttava on tänään tulossa tänne. Vielä en tiiä viihtyykö vieras 1-2 yötä-taikka kuinka kireissä fiiliksissä mennään. Lupaan palailla asiaan tapahtuneen jälkeen, en kauheesti kehtaa koneella aikaa kuluttaa kun toinen on kylässä... "Hätävaraks" oon kehitelly vaikka mitä kivaa, keskeneräisistä palapeliprojekteista äkillisen lenkkeilyharrastuksen kautta valokuvalaatikon tekemiseen/tuunaamiseen.

Loppuun vielä biisi jota oon (jostain syystä...) tänään luukuttanu enemmänkin:

4ever?

Minut ympäröi tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen...

 Joskus puhutaan sellasista ystävistä jotka vuosienkin tauon jälkeen löytävät toisensa uudelleen ja jatkavat välittömästi siihen mihin aikoinaan jäivät. Mä oon sen verran pessimistinen, etten uskonu mutt nyt kun Jube on palannu "maisemiin". Jube soitteli mulle eilen vielä uudemman kerran, ihan yllättäen enkä tiiä mitä muutamassa tunnissa ehti tapahtua. Tankkasinko itteni täyteen rohkeutta vaiko laitoin vaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin?

Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, 

koittaa säilyttää...

Illan puhelu kesti yli puolet kauemmin mitä päivällä soiteltu eikä mun tarvinu olla vaan kuuntelijana. Sain/uskalsin enemmän kertoo kuulumisiani ja Jubekin valotti nykystä elämäänsä enemmän. En yksinkertasesti voinu olla nauramatta kun tää kliseisesti autoista ja naisista pitävä miekkonen kerto ihan innoissaan perunamaa-harrastuksestaan-ja kehotti mua ettiin itelleni jotain vastaavaa tekemistä.

Joskus sydän tahtoo takaisin
muistot jotka piiloon lakaisin
mä silloin mietin mitä niillä teen...

Mitään "bestiksiä" me ei olla ikinä oltu, ei ees ihanan seurustelun aikana eikä meistä sellasia varmaankaan ikinä tuu. Niin traagiselta kun se kuulostaakin, Jube on tällä hetkellä "uutuus" mun elämässä ja pyörii jatkuvasti mielessä. Pian kumminkin (toivottavasti...) saan ajatukset tasaantuun ja Juben paikka löytyy eri tavalla mun sydämestä. Ei eksänä vaan kaverina, ystävänä.

Vanha suola janottaa 

itselleni viimein myönnän sen.
Vanha suola janottaa 

ajatusten kanssa taistelen...

*huokaus*

Se oli siis Jube joka soitteli tänään aiemmin ja äsken, muka paremmalla aikaa uudestaan. Myönnettäköön, mun odotukset oli liian korkeella. Aattelin ett isyyden myötä ois tullu lisää viisautta yms. mutt ei. Puolella korvalla kuuntelin höpötystä siitä miten huono työpaikka on, kuinka se aika (jolloin jälkikasvu ei ole hoidossa) menee pääosin ryypätessä ja kuinka rahat on tiukilla. Teki mieli sanoo, tosiaankin 5v uotta nuorempana alkaa neuvomaan, ett mietipä vähän mihin ne rahat oikein menee. Puhetta väritti joka jatkuvat kirosanat ja mä sain yhen lyhyen puheenvuoron; ehdin kertoa olevani kipeenä kunnes jo toinen jatko juttua päälle. Thänks...
Tuli kiire lopettaa kun alko Suomen peli ja mua pyydettiin poikkeen mikäli lähiseuduilla liikun. Ja liikunhan mä, äitillä käydessäni. Kaipa sitä joskus vois kahvilla poiketa, ehkä keskustelusta saa enemmän irti kasvokkain-tai viimeistään siinä vaiheessa voi unohtaa koko ihmisen. Olis kyll kiva pysyy kavereina, ehkä ystävinäkin kun muidenkin eksieni kaa kerta oon väleissä. Miks tää yks tekis poikkeuksen?...

Huono ajotus

Useimmiten jos mä en oo kuullu ett puhelin on soinu, soittelen sit takasin päin. Varsinkin jos numero vieras, ties vaikka joku tarvis lastenvahtia taikka dogsitteriä. Noh, niin tapahtu nytkin. En kuullu ett puhelin on soinu ja soittelin sit äsken takasin päin. Ikinä en tiiä kuka linjan toisen päässä on ja alotankin yleensä näin; Jenni Lehtonen tässä hei, olit yrittäny soitella.
Linjan toisesta päästä kuulu esittelyjä jollon mä jäädyin ihan totaalisesti. Ihan kiva varmaan kun ex-tyttöystävä soittelee perään-ja vieläpä noin virallisesti. Ajotus on muutenkin mitä osuvin, potut on kiehumassa ja tän taudin takii ääni on mitä on. Keskustele siinä nyt sitten kuulumisista...

Kuva: Google

Minne katosivat nämä?

Chewits-hedelmätoffeet

Solero-mehujääkuulat

Rätisevät Smurffitikut?
Valkosuklaisia joskus harvoin löytää vielä Prismoista, mutt missä on maitosuklaiset...

R.I.P Miisa

Eipä oikeestaan voi kysyä kun MIKSI? Vauva oli vasta vuoden ikänen, pikkunen...

Lepää rauhassa Miisa 

toukokuu 2011-toukokuu 2012

Niiskutusta

Sitä ollaan taas vaihteeks kipeenä... Epäilen ett tää on ns. stressiflunssaa eli mikäli mua stressaa jotkut asiat tosi paljon enkä muuten ymmärrä hidastaa, tuun kipeeks-pakko pysähtyä. Tuntuu ettei vaatekaapista löydy mitään päälle pantavaa, mitään sellasta mikä näyttäs hyvältä esim. kaverin yo-juhlissa parin viikon päästä. Koulua on suurin piirtein kaks viikko jäljellä, ennen ansaittua kesälomaa, ja se näkyy palautettavien tehtävien määrässä. En ees tiiä mitä yhessä tehtävässä pitää tehä, ei olla saatu minkäänlaista ohjelappusta. Alkuviikosta eräs tuttava tulee majaileen mulle pariks päivää, pääsykokeittensa ajaks ja stressaan miten tullaan toimeen. Ja miten mä yhtäkkiä taas sopeudun siihen ett joku "roikkuu" koko ajan kannoilla, omaa avainta kun mulla ei oo vieraalle antaa... Lisäks tajusin eilen illalla ett Saaristo Open onkin jo ens kuussa-eikä heinäkussa kuten olin kalenteriini merkannu.

Paras ystäväni, Finrexin...